Toivottavasti en ole kauheasti lihonut tämän reilun viikon pelkän olemisen aikana. Tuskin.. Vaikka vähän tuntuu siltä. Kalorit oli tänään varmaan jotakin 3000, pelkkää lihaa ja kasviksia syöden. Ei kai pidä stressata, puhtaastihan minä syön. Siitä on aikaa ihan älyttömästi, kun viimeksi söin jotakin karkkia tai jäätelöä. Mutta tankkauspäivänä 1,5 viikon päästä sitten jäätelöäkin on tiedossa..

Ajattelin, että imisin tietoa sisääni pienemmissä osasissa. Löysin hyllystäni puoli vuotta sitten ostamani lääkiksen pääsykoekirjan (johon tosin tarvitsisi rinnalle lääketieteen termejä selittävän opuksen..) ja se sisältää paljon tärkeää asiaa - jota voisi hyödyntää omassakin treenaamisessa ja elämäntavassa. Jos vaikka siitäkin nelisataasivuisesta raamatusta kahmaisisi viisi sivua päivässä viitenä päivänä viikossa, sen saisi neljässä kuukaudessa läpi. Ei paha. Kirjastosta on nyt lainassa vitamiineista ja kivennäisaineista kertova opus, mutta luettavien kirjojen lista ylipäätään on aika järkyttävän pitkä. Tietoa ei koskaan ole tarpeeksi eikä koskaan voi tietää kaikkea. Mutta tietovarastoaan kyllä voi kartuttaa..

Saankohan minä koskaan sellaista kroppaa, josta haaveilen? Se vaatii työtä ja sitä, että mielenterveyteni nasahtaa kohdalleen vähän nykyistä paremmin. Ei ole kivaa kamppailla syömishäiriöisten ajatusten kanssa, etenkään, kun toimin konkreettisella tasolla kuin normaalit ihmiset. Ajatukset vain ovat mitä ovat. 

Käytiin taas katsomassa pentuja. Vielä kuusi päivää! Sitten ipanapipana saapuu meille. Voi auvoa ja iloa!

Rakastan miestäni ihan valtavasti, mutta on niin hankala olla kun hän on seksuaalisesti valtavan aktiivinen, minä taas ahdistunut ja pelkäävä. Ensimmäisessä suhteessa ei mennyt oikein roolit oikein seksin suhteen.. Painostusta ja vaatimuksia. Seksi lähinnä kuvottaa ja se sattuu. Varmaan tänäkin iltana tehdään jotakin makkarin puolella ja toivon, että tänään ei sattuisi.

Ajatus harhailee kyllä tänä iltana - mutta ei kai se haittaa kirjoittaa välillä mistä sattuu.

On niin paljon asioita, mitä haluaisin tehdä. Laskea pulkkamäkeä, käydä pitkästä aikaa elokuvissa, kirjoittaa sen kirjan, rakastaa tulisesti - tulisemmin kuin nyt, kokeilla agilityä ja koiratanssia, kokeilla tankotanssia, uida avannossa, pyöriä saunan jälkeen lumessa.. Mutta tuntuu, että olen liian lihava kaikkeen sellaiseen. Ensin pitää perhosentoukan kuoriutua kotelostaan, jotta voi nauttia kauniista ja ihanasta elämästä.

Kateus.

Tuo tunne, joka on siivittänyt koko elämääni, aina sieltä alusta saakka. Aina olen ollut kateellinen kaikille muille; niille, jotka ovat tehneet asiat paremmin ja hienommin kuin minä. Eli siis kaikille.

Kaisa, jonka edellisessäkin viestissä mainitsin, on saavuttanut sellaisen elämän, josta minäkin haaveilen. Toki hänellä on fyysisesti kroppansa kanssa paljon ongelmia (lihasepätasapainosta lähtien), mutta hän TIETÄÄ paljon. Tieto on se, mitä minäkin toivoisin enemmän omaavani. Minulla on kamala palo opiskella uutta, mutta jokin epämääräinen tunne estää minua. Jotenkin ajattelen, että mitä järkeä on opiskella asioita, jotka muut ovat jo omaksuneet paremmin? Miten muka minä voisin oivaltaa niistä jotakin uutta? Ajattelen todella typerästi, mutta eihän se uutta ole, että ajattelumallini ovat muokkautuneet aika omituisiksi näiden sairausvuosien aikana..

Treeneissä minua opastaa Hannu. Toki niistäkin asioista haluan tietää enemmän, mutta sitäkin enemmän minua kiinnostaa mielen ja ravinnon yhteys. En usko, että suomalaisesta kirjallisuudesta saa kovinkaan paljoa irti.. Pitäisi siis uskaltautua heittäytyä maailmanlaajuisen kirjallisuuden piiriin.

En ole liikkunut tällä viikolla oikeastaan ollenkaan, paitsi tehnyt töissä aika raskaita vuoroja. Olo on hieman pöhöttynyt, mutta tuskin paino on kamalasti noussut. Hiilareitakaan kun en ole syönyt montaa kymmentä grammaa. Lihaa sitäkin enemmän.. No, ensi viikolla kickstart jatkuu ja kaloritkin laskee alle 1300:n. Ja ateriajako on hieman fiksumpi. Tällä viikolla kun annoin sen puolitietoisesti lipsua 2-3 ateriaan päivässä.

Yleensä olen aivan ylipedantti siisteyden suhteen, mutta nyt on vähän päässyt repsahtamaan parin päivän aikana. Pitäisi vielä ennen pennun tuloa pyyhkiä vähän pölyjä, imuroida ja muutenkin järjestellä asuntoa. Sitten Titon tultua siihen kun takuulla ei ole enää aikaa.. :) Käytiin taas eilen katsomassa pentuja. Miten isoja ne onkaan.ja leikkivät niin tohkeissaan.. Vielä viikko. 

Pitkäaikainen haave toteutui eilen. Sain oman hybridipolkupyöräni!! Eli jahka tiet sulavat, alan pyöräilemään osan työmatkoista ja syksyllä poljen kaikki koulumatkat (yht. 30 km/päivä). Kyllä aerobinen kunto kasvaa ;) Hidastaahan se vähän palautumista, mutta mieluummin pyöräilen kuin ajan autolla. Pyörän lähtöhinta oli 1300 euroa, mutta sain sen 799 eurolla tyhjennysmyynnistä. Hyvät kaupat tein ja tosi hyvä pyörä onkin ajaa. Ei mulla oikeasti tuollaiseen rahaa olisi ollut, mutta saan syksyllä yhdet vakuutusrahat, joten äiti maksoi tuon minun puolestani siihen asti. Normaalisti olen lähes täysin peeaa.

Samalla reissulla käytiin tosiaan siskolla pentuja katsomassa ja värjättiin mun hiukset (ensimmäistä kertaa kotona, olen AINA värjännyt kampaajalla!) eikä sekään ihan ongelmitta käynyt. Lämminvesivaraaja oli unohduttu lämmittää ja jouduin käymään jääkylmässä suihkussa (ihanaa 25 asteen pakkasella..), mutta hyvä lopputuloksesta kuitenkin tuli. Oikein tummanruskeat, lähes mustat hiukset. Maanantaina kampaajalle leikkaamaan taas sähäkkä tukka. Jes!

Haluaisin ostaa uusia vaatteita ja minulla olisi 70 euron lahjakorttikin Micksiin. En kuitenkaan tohdi käyttää sitä ennen kuin dieetti on ohi, että tiedän oikean vartalomallini. Toivon kyllä, että dieetin jälkeen saan sinnikkäällä työllä kasvatettua enemmänkin rasvatonta lihasmassaa. Leveä selkä ja yläkroppa, tiukka vatsa sekä muodokkaat reidet (jotka on jo nyt aika komeat!) - niistä on Heidi tehty. Sitten joskus.

Kaiken miljoonan muun asian ohella alan pikku hiljaa kirjoittamaan kirjaa. Projekti, josta olen unelmoinut aina, mutta nyt minulla on oikeasti todella hieno idea ja koko kirja pääni sisällä valmiina. Kun vain uskaltaisi aloittaa..

Elämä ei oo helppoo, mutta kyllä se minulle vielä jotakin hienoa ja suurta tulee antamaan.

Vielä olisi tämä ja huominen päivä töitä, sitten on viikonloppu VAPAATA. Oikeastaan on jo kiire meikkaamaan, mutta ei siihen viittä minuuttia kauempaa mene, kun läiskäisee muutaman pisaran pakkelia sinne tänne. Ihan kuin asiakkaita muutenkaan kiinnostaisi, palveleeko heitä tiskin takaa norsu vai norppa. Kunhan saa sitä marinadimömmöistä lihaa mahdollisimman nopeasti torstai-illan ratoksi.

Tai no, ei tänään mene marinadimömmöistä lihaa läheskään niin paljoa kuin kaljaa, tuota Jumalten Juomaa. Oikeastaan ainoastaan maanantai ja tiistai ovat hiljaisia päiviä kuningas alkoholin suhteen. Muuten sitä meneekin tölkki-, pullo-, laatikko- ja koritolkulla. Voi ihmispoloiset teitä.

Olen ollut yli viikon treenaamatta. Viikon!! Harvinaisen pitkä tauko minulta. Jos sitä huomenna haalautuisi juoksulenkille (no, Hannu kyllä kielsi kaikki yli 140 sykkeen menevät aerobiset, mutta jos sitä kiellettyä hedelmää nyt kuitenkin maistaisi..) ja tekisi muutenkin viikonloppuna pelkkää aerobista. Sitten taas maanantaina salille ja helvetinmoista jumppaa läpi viikon.

Aloitin tiistaina Jaakkolan Kaisan (tuo suurista suurin idolini) ohjeistaman paleo diet -kickstartin. Vaikka mulla onkin Hannulta ruokaohjelma, en kykene sitä noudattamaan. Helvetinmoista ahmimista viimeistään viikon kuluttua. Niinpä mun on pakko löytää se oma tapa syödä.. Koska fakta on, että kroppa on muuttunut sitten syömishäiriön. Aineenvaihdunta, ruoansulatus, suolisto..kaikki toimii eri tavalla. Paleotyyppinen syöminen on meikäläisen juttu. Nyt vaan ensin pitää saada insuliinivaste kohdilleen. Eli aika lailla karppimeiningillä mennään vielä 1,5 viikkoa. Sitten tankkauspäivä ja sen jälkeen hieman nostellaan hiilarimääriä.

Mulla olisi kamalasti materiaalia, mitä lukea ja opiskella. Mutta tuntuu, etten voi aloittaa. Pidän itseäni edelleen sen verran isona, etten ANSAITSE tietoa. Tämä on niitä sitkeimpiä uskomuksia. Mutta jospa tässä, pikku hiljaa..

Pikkuinen Tito tulee viikon päästä. Jos se samanlaisella tunteen palolla jyrsii sähköjohtoja ja tuolinjalkoja, kuin nyt sormia, olemme virallisesti kusessa. Onneksi minimalistinen sisustukseni hieman rajoittaa mahdollisia tuhoja. Suurimpaan riskiryhmään kuuluvat ehdottomasti ovenkarmit ja -kynnykset, eteisen puuarkku sekä sängynjalat. Muuten luulen, että olemme turvassa. Kylpyhuone tosin taitaa haista pennunpissalle seuraavat pari-neljä kuukautta.. Mutta kyllähän tämän nyt kestää - jos hankkisimme lapsia (mitä ei tule koskaan tapahtumaan), haistelisimme paljon tuhdimpaa ulosteentuoksahdusta pari-neljä VUOTTA.

Että ehkä sitä koiranpissaa ja -kakkaa nuuhkii ihan mielellään.

Olen pitänyt aikaisemminkin aika montaa blogia. Ja edelleen niistä kaksi on hengissä - joskaan, en niihin kirjoita. Yllättäen suurin osa lukijakunnasta on syömishäiriöisiä, eikä minulla ole inspiraatiota selittää joka ikistä risahdustani ihmisille, jotka kamppailevat arkisenkin jaksamisensa kanssa. Maailmaa, ainakaan minun maailmaani, ei kannata tarkastella syömishäiriön värittämien silmälasien läpi. Minä en sellaista hyväksy - enkä jaksa. Autan kyllä syömishäiriökuntoutujia toimimalla vertaistukiohjaajana.

Jotta voin keskittyä elämäni purkamiseen kaikessa rauhassa, annan tiiviin informaatiopläjäyksen. Olen parikymppisiäni lähestyvä nuori nainen, asun avoliitossa jumalaisen miehen kanssa kera kahden koiran, kahden marsun ja kahden gerbiilin. Vietän välivuotta ja rahoitan elämistäni työskentelemällä kaupassa; syksyllä toivon mukaan aloitan fysioterapiaopinnot.

Olen sairastanut syömishäiriön (ano/ortoreksia) ja kärsin sen jättämistä fyysisistä/henkisistä vaurioista edelleen. Aloitin vastikään mielenterveystoimiston tarjoaman kymmenen kerran intensiiviterapian ja mahdollisesti, jos yltiöpihin isäni kukkaronnyörit aukeavat ja rahaa heltiää muuallekin kuin uuden alkoholistipuolison matkojen kustantamiseen, pääsen psykoterapiaan. Pääongelmien setvimisen ohessa yritän jotenkin päästä terveeseen treeniin ja syömiseen kiinni, sekä opiskella itsenäisesti ihmisen fysiologiaa, ravitsemusta (hieman syvällisemmällä tasolla kuin mitä tämä nykyinen Suomen höpö-höpö-ravintopyramidi on) ja treenaamista. Terveen  ja atleettisen kehon saavuttamisessa minulla on apuna erittäin ammattitaitoinen personal trainer. Aina ei vain kaikki mene nappiin, koska allekirjoittanut on huomannut, että hän haluaa olla vapaa suunnitelmista ja ohjeista..mitä taas tavoitteellinen treenaaminen vaatii.

En ole koskaan elänyt onnellisen ihmisen elämää ja siitä yritän saada kiinni. Lopultakin.